Tarina maailman parhaasta vahvasta portterista

Miten suomalainen pienpanimo kehitti maailman parhaan vahvan portterin ja vei Guinessin tittelin? Miksi oluen nimi on juuri X-Porter? Malmgårdin panimomestari Tuomas kertoo palkitun X-Porterin matkasta kotioluesta maailman huipulle.

X-Porteria on valmistettu Malmgårdin peltojen keskellä ruustiikkisen kauniissa tiilirakennuksessa vuodesta 2009 lähtien. Tummanpuhuva ja vivahteikas olut juontaa kuitenkin juurensa jo Malmgårdin Panimon perustajien kotiolutaikoihin, jolloin oluita keiteltiin 200 litran kattiloilla. “Pulliaisen Markun legendaarisessa saunapanimossa kehittelimme Markun kanssa monia vahvoja porttereita. Monien nykyisten tuotteiden perusta luotiin jo silloin”, kertoo panimomestari Tuomas Markkula.

Saunapanimosta siirryttiin kuitenkin pian Malmgårdin Panimoa edeltäneen Panimoravintola Huvilan tiloihin. Silloinen Huvila Porterin nimellä kulkenut olut oli 5,5-prosenttinen brittityylinen portteri, joka herätti kiinnostusta myös ison meren takana. “Amerikkalaiset esittivät toiveen, että olut olisi vahvempi, jolloin vahvuus nostettiin seiskaan ja oluen nimi vaihtui muotoon X-Porter,” muistelee Tuomas. Nimi X-Porter viittaa paitsi vientiaikeisiin (englanniksi export), myös vanhaan brittiläiseen nimeämistapaan, jossa X-kirjaimien määrä kertoo oluen vahvuudesta.

Palkittu makumaailma kehitettiin huolella

Vuonna 2018 X-Porter palkittiin kansainvälisesti arvostetussa World Beer Awards -kilpailussa kultamitalilla syrjäyttäen Guinessin maailman parhaan vahvan portterin asemasta. Voitto on suuri ylpeyden aihe panimon tiimille. Sen lisäksi mitaleja on tullut mm. olutkilpailusta San Diegosta vuonna 2010.

Voitokkaan oluen makumaailman olennaisin asia on tarkoin valitut paahdetut maltaat. “X-Porterin reseptiikka on tarkkaan viilattu, jotta saimme aikaan haluamamme makumaailman. Oluessa tulee esiin kuivempi paahteisuus ja suklaiset vivahteet. Onnistuimme saamaan täyteläisyyden ja kuivuuden täydelliseen tasapainoon. X-Porter ei ole yksioikoinen vaan siinä on monia tasoja ja makuja, jotka nousevat pikkuhiljaa esiin oluen lämpötilan muuttuessa.” selittää Tuomas.

Kuten kaikki Malmgårdin oluet niin myös X-Porter sopii mainiosti ruokaolueksi. Klassisesti portterit sopivat suklaajälkiruokien tai tumman suklaan kaveriksi. Tuomas suosittelee kokeilemaan olutta myös lihan marinoinnissa ja pataruuissa. “Käytän itse X-Porteria aina hirvikäristyksessä. Yksi pullo sekaan ja toinen kokille niin jaksaa haudutella!” naurahtaa Tuomas.

Voitto World Beer Awardseissa on tehnyt X-Porterin tunnetuksi yhä useammille ja nostanut sen myyntiä merkittävästi. Varmimmin tuotetta löytää Alkon hyllyltä tai Töölön kaduilta St. Urho’s Pubista, jossa tuotetta on ollut hanassa aivan alusta asti.

olutjaatelo-malmgard-xporter

Suklainen X-Porter -jäätelö

Herkullisen suklainen X-Porter -jäätelö syntyy helpolla reseptillä, johon ei tarvita jäätelökonetta. Nauti jäätelöstä maukkaan kirsikkakastikkeen kanssa!

malmgård x-porter

Malmgård X-Porter 7,0%

World Beer Awards 2018 -kilpailussa maailman parhaaksi vahvaksi portteriksi valittu X-Porter on suodattamaton sysimusta portteri, jonka pehmeästä, paahteisesta ja suklaisesta makumaailmasta ei ole enää paluuta.